p

p

perjantaina, tammikuuta 30

Rentoo

Maanantaina tehtiin kisojen jälkeiset palauttavat treenit, pään nollausta & palkkaa;)

Oli huikean talvinen ilma, niitä talvisäitä kun ei pahemmin ole näkynyt nautittiinkin nyt tästä koko rahalla ja Twiipu ihan lensi pehmeässä lumessa, silmät kiiltäen <3

Tänään mentiin koirakouluun ja ihan valtaisa hulabaloo alussa kun parhaat kaverit yhteistuumin ilmoittivat niin toisilleen kuin kaikille muillekkin että "meollaannytkoilakoulussa" :D

Alussa "pienet" tekivät omia juttujaan ja saatiin niistä hyvät häiriöt ja tehtiin omiamme, omalla vuorolla ohjattu:

Liikkeenomaisesti paitsi se merkki, se ekalla kiertona, tokalla hetsillä + loppuun pari pelkkää merkkiä

-> hyvä setti !!

Twiipu on nyt kolmatta vuotta koirakoulussa ja edistys on ollut huikea;

 Ensimmäisenä talvena lähdettiin siitä, ettei se pysynyt "kehässä" vaan yritti karata sieltä heti silmän välttäessä pois..

..kun on liian jännää - on liian jännää :(

Viime talvena pysyi jo "kehässä" kun tehtiin liikkeitä ja ilmekin oli kohdillaan varsinkin noudoissa :D

Tänä vuonna se on ainakin nyt käydyt kerrat ollut aivan loistava & rento <3

Mutta näinhän tämä menee, tätä tehdään koiran ehdoilla..

..jos koira ei ole luonnostaan "täydellinen" voi liikkeiden opettamisen lisäksi  / sijasta joutua työstämään sitä kuuluisaa kaikkea muuta.

Eikä sitä "kaikkea muuta" pysty työstämään nopeutetulla aikataululla, vaan se työ tehdään koiran ehdoilla, eikä me unohdeta meidän mottoa

-toko on kivaa-


Tästä me luovuta koskaan ;)

Ja, HEI matka jatkuu ja koirakoulukin taas ensin viikolla :P




1 kommentti:

  1. Ehkä Remenkin pitää mennä koirakouluun oppimaan.. :D Toi lause tuosta "kaikesta muusta" on nin totta. Mekin jatketaan meidän matkaa, Remen ehdoilla.

    VastaaPoista